Kohta alkaa kiekkokausi...

Lähestyvä SM-liigakausi on saanut farssin piirteitä jo näin heinäkuun loppumetreillä. Ja peräti kahdesta suunnasta, mutta onneksi molemmat ovat ylittäneet kansainvälisenkin uutiskynnyksen. Ensin Jokerit Helsingistä ja sitten Kärpät Oulusta.

Ennen kuin pureudun noihin mainittuihin tapauksiin, haluaisin muistuttaa mieliin valittuja asioita viime kaudesta:

1. Silloinkin kausi alkoi jokseenkin kyseenalaisissa merkeissä, kiitos Jokerien ja HIFK:n jääkiekkoon kuulumattomien aktiviteettien sekä siihen liittyen valmentajien käytöksen pelitilanteessa ja myöhemmin mediassa, jo ennen liigan alkamista. Vaikka tapahtumat sijoittuivatkin liigan ulkopuolelle, liittyivät ne kuitenkin kiinteästi jääkiekkoon. Tuotteena jääkiekko sai varsin runsaasti negatiivista julkisuutta.
2. Tappelut ja erilaiset tahalliset vastustajan vahingoittamiset ja sen yritykset pullahtelivat pintaan monta kertaa pitkin kautta. Näillä edesottamuksilla useampikin joukkue keräsi itselleen negatiivista julkisuutta. Sitä keräsi myös SM-liiga sekä luonnollisesti (jälleen) jääkiekko lajina ja tuotteena.
3. Tuomarilinja oli varsin haparoivaa läpi koko kauden. Selkeästi liigalla oli käytössään varsin heikosti sellaisia tuomareita, joilla oli henkilöinä kykyä osoittaa tuomarilta vaadittavaa johtajuutta ja johdonmukaisuutta. Tuomaritaidoista puhumattakaan. Tällä osastolla kunnostautui vielä kaikeksi riemuksi SM-liigan kurinpitäjä, jonka nahkapäätökset olivat ihan jokaisen oikeustajun ulkopuolella ja joka omalta osaltaan antoi monelle törkeydelle "hiljaisen luvan". Eli vastustajan avainpelaajan paareille toimittaminen toi enemmän hyötyä kuin siitä langetettu rangaistus haittaa. Nämäkään asiat eivät varsinaisesti kiillottaneet SM-liigan eikä jääkiekon kilpeä.
4. Ja lopuksi keväällä pelattu MM-turnaus ja sen lippujen hinnat. Jääkiekkoliiton Kalervo Kummola kiisti viimeiseen asti lippujen olevan kalliita (nelihenkisen perheen yhden ottelun kustannukset lähes tuhat euroa), ja paljasti vielä täydellisen tietämättömyytensä hinnoittelusta esim. NHL:n pudotuspeleihin. Jo valmiiksi verrattain ryvettynyt jääkiekko etääntyi jälleen piirun verran siitä perusfanista, joka on aikaisemmin käynyt matseissa pelipaita päällään kannustamassa omaa joukkuettaan omilla rahoillaan ostamallaan lipulla.

      

Ensin ristiriitaisia tunteita herättävä Hjallis Harkimo meni ja myi Hartwall-Areenansa Venäläisille! Ja lisäksi vielä ilmoitti, että Jokerit siirtyy kaudelle 2014-2015 pelaamaan KHL:aan. Moinen siirtyminen on, ainakin omasta mielestäni, hieno saavutus ja ehkä jopa hieman kiillottaa suomikiekon nuhruuntunutta kilpeä. Ja mitä tekee SM-liiga ja muut seurat? Alkavat kiukutella, koska heiltä ei kysytty lupaa liigasta pois jäämiselle! Joten Jokereita uhataan SM-liigasta sulkemisella jo tulevan kauden osalta. Paitsi tietenkin sitten saavat pelata, jos maksavat jotakuinkin 5 M€, mutta muuten ei. Jokerit on aina ollut yleisömagneetti, myös vierasotteluissaan. Nyt muut liigapomot siis haluavat kovasti rahat, jotka saisivat muutenkin Jokerien vieraspelien suurempana lipunmyyntinä. Oho, eikun... siis sen lisäksi! Eli jos Jokerit eivät maksa, heidät suljetaan liigasta, jolloin myös lippurahat jää saamatta. Joten lienee aiheellista kysyä, kuka moisella järjestelyllä voittaa? Jokerien pois sulkeminen tullee myös suurella todennäköisyydellä vaikuttamaan liigan tv-sopimukseen Nelonen-Median kanssa... Tulevien kausien lipunmyynnin seurauksiin joukkueilla on koko vuosi aikaa varautua ja sopeutua, ja olisi muutenkin kohtuutonta, että Jokerit olisi velvollisia rahoittamaan muiden joukkueiden taloutta vielä silloinkin, kun itse pelaavat jo muualla. Kaikessa lyhykäisyydessään: SM-liigan ja muiden joukkueiden seurajohtajien kiukuttelu on ainoastaan lapsellista, kateellista ja säälittävää rimpuilua. Mutta, kuten sanottu, SM-liiga on jo vahvasti kunniostautunut oman brändinsä tärvelemisessä, ja jatkaa kaikesta päätellen samalla tiellä.

Ja entäpä sitten Oululaiset? Kansainvälisen uutiskynnyksen ylitti Raksilan uusi jää ja sen mainokset. Nyt ei siis enää riitä, että joukkueiden pelipaidat ovat mainoksineen kuin postimerkkinäyttelyitä. Muutama mainos keskialueella vielä menettelisi, mutta ainakin minua katsojana (joko tv- tai livesellaisena) häiritsee moisen tilkkutäkin seasta kiekon etsiminen! Ja suomalaisena hieman hävettää lukea aiheesta Puck Daddyn blogista. Onneksi en ole Oulusta.

Voidaanko lakkauttaa politiikka?

Monessa paikassa on puhistu siitä, kuinka rakas kansakuntamme hukkuu jatkuvasti lisääntyviin lakeihin ja asetuksiin. Itse asiassa, tilanne on loogisesti ajateltuna ainoa mahdollinen. Aikoinaan, kun Suomessa käytettiin vielä omaa kotikutoista valuuttaa, se voitiin aika ajoin devalvoida. Näin tehtiin silloin, kun rahan arvo oli päässyt nousemaan liian korkeaksi. Sama mekanismi toimii vaikkapa nurmikossa: Kun se on liian pitkä, se leikataan ja taas on kivaa hetken aikaa.

Laki- ja asetusähkyn kohdalla pitäisi voida tehdä samankaltainen liike. Lakeja ja asetuksia rustaavat poliitikot. Koska jokaisen poliitikon sisällä asuu pieni (tai joskus jopa iso) narsisti, täytyy sen, omaa epävarmuuttaan peittääkseen, keksiä joku laki tai sen kaltainen, että voi sitten seuraavien vaalien lähestyessä kiekua, kuinka hän on saanut jotakin aikaan. Ja koska poliitiikkaa ja sen myötä poliitikkoja on ollut olemassa jo liian kauan ilman että niiden yli on ajettu ruohonleikkurilla, on nykyisin keksittävä toinen toistaan typerämpiä ideoita oman olemassaolon todisteeksi. Kaikki järkevät lait ja asetukset kun on jo keksitty, kuten esimerkiksi turvavyön käyttöpakko.

Tällä ahdistavalla ja tukahduttavalla pykälävyöryllä on seurauksensa. Nykyihminen, kansalainen, ei enää useimmiten ole kykenevä vastuulliseen ajatteluun tai toimintaan, vaan huutaa kaikenmaailman idioottimaisuuksiin uusia pykälöitä. Tästä esimerkkinä vaikkapa taannoin (tai ehkä edelleenkin) jossain käytävä vaahtoaminen parveketupakoinnin kieltämisestä. Niinpä niin, kukapa nyt olisikaan kuvitellut, että ihminen voisi osata olla omalla parvekkeellaan ilman hänen toimiaan ohjaavia asetuksia!

Typeriä aivopieruja on viime vuosina synnytetty tasaiseen tahtiin. Vai voiko joku ihan oikeasti väittää pitävänsä hyvinä esimerkiksi ajokorttiuudistusta? Tai tupakan piilottamista myyntipisteissä näkymättömiin (kuka on ikinä ostanut heräteostoksena savukkeita?)? Tai aikanaan autojen lisäjarruvalojen käyttökieltoa? Kaukovalojen tehon rajoittamista? Tyypillistä näille päättömille tapauksille on se, että ne kumpuavat laiskuudesta. Ei viitsitä selvittää asioiden todellista laitaa, ongelmien syitä tai perehtyä aidosti johonkin uuteen asiaan. Ajokorttiuudistusta suositteli tutkimuslaitos, jonka suurimpana rahoittajana oli autokoululiiton omistama säätiö. Ja heti lensi substanssiosaamisen täydellisestä puuttumisesta kärsivä liikenne- ja viestintäministeri vipuun. Viinan hintaa on nostettava, koska pieni osa kansasta on ongelmatapauksia. Ei kuitenkaan kannata selvittää syitä ihmisten humalahakuiselle juomiselle eikä etsiä keinoja ongelman syiden hoitamiseksi. Ja missään tapauksessa ei kannata miettiä hinnankorotuksen kokonaisvaikutuksia. Lisäjarruvaloa ei ole ennenkään tarvittu (aina yhtä tyhjentävä argumentti!) ja kaukovaloilla ei ilmeisesti ole tarkoituskaan syrjäyttää pimeyttä öisellä tieosuudella yksin liikuttaessa.

Jos jollakulla on tarjota hyviä ideoita näiden synkkien aikojen parantamiseksi, kuulisin niistä mielelläni. Itse olen, ihan oikeasti, pohtinut asiaa kauan ja hartaasti. Ja paras kehitysehdotus, minkä olen keksinyt, on politikoinnin ja politiikan kriminalisoiminen. Se ei tietenkään ole mahdollista demokratian vallitessa. Joten seuraavaksi pitäisi luopua demokratiasta. Demokratia olisi ihan hyvä toimintamalli, mutta se edellyttää demokraattista oikeuttaan äänestämällä käyttäviltä paljon, paljon enemmän järkeä kuin keskivertosuomalaisella on käytettävissään. Jos järkeä olisi riittävästi, jokainen äänestäjä selvittäisi hyvin tarkkaan, kenelle äänensä antaa. Kättä ylös: Kuka on oikeasti selvittänyt vaikkapa jollain vaalikoneella haarukoimiensa ehdokkaiden todellista kantaa itseään askarruttaviin asioihin? Ja jos onkin, ja vielä peräti löytänyt mielestään sopivan ehdokkaan, ei hänen mielipiteellään ole voimaa mikäli hänen edustamansa (poliittinen) puolue ei ole kollektiivisesti samaa mieltä.

Tehdään vallankumous ja muutetaan Suomi Platonin Valtion mukaiseksi ihanneyhteiskunnaksi, meritokratiaksi, jossa ihmisen todelliset kyvyt määräävät heidän asemansa. Vai onko kansansuosio sittenkin tärkeämpää kuin aito kompetenssi?

Springsteen & I

Voihan pakana. Joskus maanantai voi muuttua ihan yllättäen todella mukavaksi. Tänään satuin suorastaan kompastumaan Naamakirjassa kaverini laittamaan postaukseen, jossa kerrottiin illalla leffateatterissa esitettävästä semi-dokkarista, aiheena Herra Bruce Springsteen sekä orkesterinsa The E-Street Band. Pätkä esitettiin vain kerran, ympäri maailmaa 22.7 klo 18:00. Otan osaa, jos et ollut paikalla. Raina oli rakennettu jollain tavalla valikoituneiden fanien kertomuksiin ja muistoihin Pomon musiikista, keikoista ja koko ilmiöstä yleensä. Lisäksi tarjoiltiin kuusi valittua vetoa vuoden 2012 Hyde Parkin keikalta, sekä epilogi. Vasta epilogissa Pomo itse astui kameroiden eteen (siis nimenomaisesti kyseiseen elokuvaan liittyen).

Olen toki ollut jo pitkään tietoinen Brucen karismasta ja bändin hirvittävän kovasta ammattitaidosta ja live-draivista, mutta siitä huolimatta huomasin olevani jälleen kerran suorastaan mykistynyt kävellessäni valojen taas sytyttyä takaisin autolleni. Otan tähän suvereenisti lainauksen Anssi Kelan omalle Facebook-sivulleen tekemästä postauksesta: "Bruce Springsteen on maailman paras esiintyjä. Tämä ei ole mielipide, vaan kiistaton fakta. Ymmärrän hyvin, jos joku ei perusta hänen musiikistaan, mutta kellään ei voi olla mitään lisättävää siihen, miten Springsteen hoitaa hommansa ja ottaa yleisönsä. Täysin ylivoimaista, vuodesta toiseen. Kunnioitan valtavasti sitä työmoraalia, jolla jokaisesta keikasta tehdään erityinen...Olen poistunut jokaiselta keikalta taas hiukan parempana artistina." Enough said!

En ole varsinaisesti mikään pitkän linjan Springsteen fani. Jossain vaiheessa, tyhmyyttäni, olin ehkä jopa hieman anti-fani. Olkoonkin, että ostettuani CD-soittimen kannoin samalla kotiin muun muassa silloin uunituoreen Born In the USA:n ja että junnuna jokaisen nuoren miehen elämään kuulunut tietyn tapahtuman odotus päättyi, kun taustalla soi tyttöystävän C-kasetilta The River. Minua närästi Brucen koko. Itse asetuin "häviäjän" puolelle ja diggasin enemmän samoista asetelmista ponnistanutta Southside Johnnya. Onneksi vaimoni on sitkeää sorttia ja onnistui jo parissakymmenessä vuodessa vakuuttamaan minut siitä, että Pomossa on jotain.

En muista, kuinka monta keikkaa olen tähän mennessä nähnyt Brucen heittävän. Ensimmäisen kerran vaivauduin paikalle puhtaasti vaimoani miellyttääkseni. Toisella kerralla olin jo itsekin hieman fiiliksissä ja myöhempiä konsertteja olen jo oppinut into piukassa odottamaan. Minulla on ollut ilo olla paikalla useammassa kaupungissa, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Ja yhtälailla ollut ilo todistaa sessioita eri kokoonpanoilla, aina The E-Street Bandistä The Seeger Sessions Bandiin. Ainoa yhteinen nimittäjä eri kattauksilla on ollut se, etteivät ne ikinä ole olleet itseään toistavia. Ihan niinkuin soittajat olisivat ylpeitä duunistaan ja haluaisivat aidosti jakaa osaamisensa ilon yleisönsä kanssa.

Edelleen, nyt nähtyäni valon, joudun myös toteamaan että siinä valtavassa määrässä materiaalia, mitä Brucella repertuaarissaan on, löytyy käsittämätön määrä käsittämättömän hienoja biisejä ja tarinoita. En häpeä tunnustaa, että jopa pimeässä leffateatterissa nousi muutamien (!) kappaleiden kohdalla palaa kurkkuun samalla kun silmät alkoivat kostua. Siihen ei moni pysty.

Lopuksi vielä lainaus Jukka Haarman lukemisen arvoisesta Brucesta kertovasta kirjoituksesta: "Meille jää aito tunne siitä, että artisti on, ei meitä varten, vaan meidän kanssamme, tuottamassa sekä itselleen että meille, ainutkertaisia…elämyksiä." Täsmälleen.